maanantai 5. elokuuta 2013

:::

Ei ollut tarkotus herätä aamulla puoli viideltä mut minkäs teet kun silmät ei vaan pysy kiinni. Päätin sit lähteä aikasemmin töihin et pääsen sit kotiinkin ajoissa. Tänään meen illalla salille vaikka kuinka väsyttäs. Pakko koittaa käyttää tää viikko hyväksi vielä ennen lomaa. Jotekin hölmöä maksaa ensi kuukausi salimaksuja kun on siitä ajasta 3 vkoa ulkomailla, mut minkäs teet. Nyt mulla on sit ainakin hyvää aikaa miettiä seuraavia urheilusiirtoja syksyä varten. Voin sit Suomeen palaillessa pohtia tarkemmin vaihdanko salia kokonaan.



Lokakuun reissulta 2012.
Tein tänään taas rahkasmoothien sekalaisista pakastemarjoista, banaanista ja persikasta. Näiden lisäksi siis superfoodeja, rahkaa ja maitoa. Tuli hyvää ja macat ei ees maistunu taaskaan läpi, vaikka työnsin joukkoon yli 2tl kumpaakin sorttia! En ole koskaan oikein syönyt maitotuotteita, paitsi juuston muodossa. Pirtelöt onkin kätevä tapa saada maitotuotteetkin nieltyä. Maito on pelkästään kamalan makuista, mutta kahviin sitä vähän voi toki laittaa. Nyt en ole tainnut kuukauteen syödä edes juustoa (ja silloinhan sitä ei kukaan muukaan meille osta, ellen minä..), joten sekin vähäinen maitotuote on jäänyt pois ruokavaliosta. Olisin varmaan kyllä juuston suurkuluttaja, jos sitä en yhtään säännöstelisi. Juustot on vaan niin hyviä! Mut yritän pitää nyt naaman siinä kuosissa, ettei kukkisi koko kesää..olen tainnut jopa onnistua, koska ihan kuin tänä aamuna olis otsa jo näyttänyt hieman tasaisemmalle. Tosin eipä se varmaan kropalle muutenkaan pahaa tee jos muutama juusto multa jää välistä..haha :D



Seuraava siirto onkin sitten reissulukemisen metsästys. On mulla nytkin muutama kirja tossa jonossa, mut kaipais jotenkin jotain ihan päätöntä hömppääkin mukaan. Aiotaan ottaa mahollisimman vähän rinkkaan tavaraa mukaan, et eiköhän mennä ihan pokkariversioilla.. Oisko ehdotuksia hyvistä kirjoista? :)



Nyt mä painun ton karvaturrin kanssa lenkille tonne ihanaan auringonpaisteeseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti