tiistai 16. heinäkuuta 2013

Viime viikon treenisaldoa

Viime viikko meni hujauksessa ja hellettä ainakin riitti töiden ohella. Hieman raastaa istua töissä toimistossa kun ikkunan ohi vilahtelee kesähepeneissä ihmisiä rannalle :D No, pääsin mäkin sitten viikonloppuna rentoutuun rantsuun ja ihan sinne mereenkin asti.

Perjantaina meille tuli kaveri yllärikylään yöksi, joka on aivan super aktiivinen urheilemisessa ja innostunut aina kaikista hauskoista lajeista. Helsinkiin on avattu WakeSpot Hietaniemeen. Päätettiin sitten lähteä kokeilemaan kyseistä lajia lauantaina iltapäivällä. Ensin mua hieman epäilytti, koska laji on melkoisen vauhdikasta veden päällä laudalla kiitoa, mutta into koittaa tuota menoa vei voiton jännittämiseltä. Varasimme ajan netin kautta ja tunnin vuoroon mahtui yhteensä viisi henkeä. Etukäteen ei siis tiedetty ketä muut ovat. Paikan päällä maksettiin itse huvi 15€ + välinevuokra 5€. Pikainen opastus ja eikun veteen! Hauskaa oli, mutta pientä tekniikan opiskelua täytyy vielä harjoittaa. Voin sanoa että vartti vesillä laudan päällä on ollu parasta ojentaja jumppaa sit aikoihin! Vieläkään neljän päivän jälkeen en saa hiuksia laitettua ponnarille :D Mut uudestaan on kyl mentävä, suosittelen!

Täältä löytyy lisäinfoa:
http://www.wakespot.fi/


Mut siis viime viikon aktiviteettiä:

Ma: lepo
Ti:  lepo
Ke: core + aerobinen 50min.
To: Spinning 55min.
Pe: Pump + aerobinen 50min.
La: tennis 1h + WakeBoarding (huh huh!!)
Su: Aurinkoa rannalla (oli tarkotus lähteä salille, mut kädet ei toiminu! :D)



Kuva lainattu google

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti